AJANKOHTAISIA


 Toiminnanjohtaja vaihtuu

Kan ry:n hallitus on kutsunut yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi hallituksen jäsenen Markku Mäkisen Jyväskylästä. Mäkinen on toiminut viimeiset 18 vuotta Jyväskylän helluntaiseurakunnan koulutyöntekijänä. Hän ottaa tehtävän vastaan 1.10.2010.
Hämeenlinnan Saalem- seurakunta on kutsunut yhdistyksen nykyisen toiminnanjohtajan Jukka Niemisen työntekijäkseen ja siksi hän on pyytänyt eroa nykyisestä tehtävästään.






Uusi hallitus uskoo huomiseen

Vaikka kuntien taloudellinen ahdinko on ajanut myös Kan ry:n tekemän päihdetyön ahtaalle, katsoo yhdistyksen uusi hallitus tulevaisuuteen kohtalaisen luottavaisesti. Heti ensimmäisessä kokouksessaan hallitus lähti etsimään ennakkoluulottomasti etsimään uusia toimintatapoja, joilla voitaisiin auttaa avun tarpeessa olevia lähimmäisiä.

Lähitulevaisuudessa on tarkoitus myös muuttaa joidenkin toimintapisteiden profiilia ja toisten osalta vahvistaa nykyistä profiilia. Edelleen on tarkoitus kypsytellä uusia ideoita rahoituksen järjestämisestä niin, että myös ilman maksusitoumusta olevat hyvin motivoituneet ihmiset voisivat saada tarvitsemaansa hoitoa.

Näillä näkymin kaikki tällä hetkellä toiminnassa olevat kodit on tarkoitus pitää auki, mutta lomautukset tulevat näillä näkymin jatkumaan. Yhdistyksen johtoryhmä kokoontuu viikolla 20 viemään eteenpäin hallituksen kokouksessa syntyneitä ideoita. Näihin palataan myöhemmin tällä palstalla.

 


Uusi hallitus ensimmäisen kokuksen tauolla Isossa Kirjassa. Henkilöt vasemmalta: Timo Katto (uusi), Sinikka Kukkola(vara pj.), Jukka Nieminen (tj), Toivo Pohjolainen (pj), Raimo Leppälä, Matti Puukki (uusi, sihteeri) ja Markku Mäkinen (uusi). Kuvasta puuttuvat varajäsenet: Juhani Karvinen, Hanu Pirinen, Erja Tapaninen ja Sisko Varvelin.

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina 24.4.2010 Harjavallassa pidetyssä vuosikokouksessa valittiinhallitukseen uusia jäseniä: Matti Puukki Raumalta, Markku Mäkinen
Jyväskylästä ja Timo Katto Tampereelta. Hallituksen uudeksi
puheenjohtajaksi valittiin Toivo Pohjolainen, varapuheenjohtajaksi
valittiin varajäsenestä varsinaiseksi jäseneksi noussut Sinikka Kukkola.
Sihteeriksi valittiin Matti Puukki.
Yhdistyksen varajäseninä jatkavat Juhani Karvinen, Hannu Pirinen, Erja
Tapaninen ja Sisko Varvelin. Uudeksi varajäseneksi valittiin hallituksen
entinen puheenjohtaja Raimo Leppälä.
Uusi hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran heti toukokuun alussa ja se
joutuu heti  haastavan tilanteen eteen. Kuntien tiukka taloustilanne on
ajanut kaikki maamme päihdetyötä tekevät yhdistykset ahtaalle, eikä Kan ry
ole tässä mikään poikkeus. Hallituksen uusi puheenjohtaja Toivo
Pohjolainen ei tässä vaiheessa halunut sen enempää kommentoida tulevia
päätöksiä. Niihin palataan sen jälkeen kun kokous on pidetty.

Pohjolainen halusi kuitenkin lähettää keväisen tervehdyksen kaikille Kan työn ystäville ja tukijoille.

Asuinkulmillani Varsinais-Suomessa krookukset ja sinivuokot kukkivat jo
iloisesti. Suomi on pitkä maa ja tätä kirjoittaessani katselen
nettikameroiden otoksia lapista. Siellä oli vielä hanki maassa - ei
sinivuokoista tietoakaan. Kevään ensi kukat antavat uskoa kesän tuloon
vaikka takana onkin pitkä ja poikkeuksellisen kylmä talvi.



Jo puolitoista vuotta on maassamme eletty vaikean taloustilanteen aikaa.
Se on heijastunut päihdetyötä tekevien yhteisöjenkin elämään, niin myös
meille KAN ry:ssä. Tarvetta palveluillemme on kaikenaikaa ollut - vaikeana
aikana ehkä enemmänkin. Kuntien talous ei ole aina mahdollistanut lähettää
avun tarvitsijoita hoitoon. Siksi mekin olemme joutuneet sopeuttamaan
toimintaamme vallitsevaan tilanteeseen. Nyt on kuitenkin ilmassa jo ensi
merkkejä "talven selän" taittumisesta. Ensimmäiset "sinivuokot" jo
pilkistävät.



Haluan kiittää jäsenkuntaamme ja tukijoitamme. Olette jaksaneet seurata
Raamatusta tutun laupiaan samarialaisen esimerkkiä ja antaa jotain
omastanne lähimmäisen auttamiseen. Näin on voitu auttaa niitä kaikkein
vaikeimmassa tilanteessa olevia. Jaksetaan vielä vähän aikaa. Edessäpäin
on parempaa!




Toivo Pohjolainen

hallituksen puheenjohtaja