Koevapausvangeille uusi Kan-koti Saarijärvelle!

Saarijärvelle on perustettu uusi Kan-koti koevapauteen tulevia vankeja varten. On tunnettua, että rikoskierteeseen joutuneet ihmiset harvoin kuntoutuvat vankeusaikana vankilan sisällä. Vankeusaika on pysäyttävää aikaa, jolloin on hyvä miettiä elämän suuntaa ja moni tekeekin päätöksen aloittaa uuden elämän vankeuden aikana. Viime vuosina vankeudenhoidossa on kiinnitetty yhä enemmän huomiota siihen, että vankeja voitaisiin koevapauden kautta sijoittaa normaalin

Koevapausvangeille uusi Kan-koti Saarijärvelle! Read More »

Kan ry – 50 vuotta yhdistyspohjaista päihdetyötä

1970 luvulle asti päihdetyö Suomessa oli pääasiallisesti valtion ohjaamaa laitos- ja pakkohoitoa, jossa päihdeongelmaiset eristettiin muusta yhteiskunnasta. Ei ihme, että pitkälti vertaistukeen ja vapaaehtoisuuteen perustuvat Kan-hoitokodit herättivät sekä asiakkaiden, että kuntien mielenkiinnon uutena hoitotapana. Suomessa kuultiin 1960-luvun lopulla pastori David Wilkersonin New Yorkissa aloittamasta jengityöstä, jossa menestyksekkäästi kuntoutettiin yksityisissä hoitokodeissa narkomaaneja, alkoholisteja ja jengiläisiä takaisin

Kan ry – 50 vuotta yhdistyspohjaista päihdetyötä Read More »

Tepi – 26 vuotta Kan-työtä!

Jälleen kerran Teuvo Leppänen suuntaa autonsa kohti Kan-kotia, mitä hän on tehnyt jo vuodesta 1995. Kan-kodit ovat vaihdelleet ja jotkut jo lopettaneetkin näiden 26 vuoden aikana, mutta Teuvo on edelleen innokkaana vapaaehtoisena mukana. Ennen Kan-työtä Teuvo piti kirpputoria vapaaehtoisena Raisiossa Venäjän työn hyväksi, mutta sen loputtua Teuvo rukoilu uutta työtä itselleen ja se löytyikin nopeasti.

Tepi – 26 vuotta Kan-työtä! Read More »

Kan ry Yhteysilta to 3.12. klo 19-21 Teamsissa

Tule tapaamaan vanhoja tuttuja, tutustumaan uusiin ja jakamaan kokemuksia.Koronarajoitusten vuoksi emme pysty järjestämään tapaamista kuten viime vuonna kasvotusten Isossa Kirjassa, joten nyt Kan ry:n yhteysilta järjestetään etänä Teamsissa.Tapahtuma on tarkoitettu Kan:n entisille ja nykyisille asiakkaille, jäsenille, työntekijöille, vapaaehtoisille, päihdetyöstä kiinnostuneille, addiktioista kärsiville ja toipuville. Ilmoittaudu lähettämällä sähköpostiosoitteesi viimeistään ke 2.12. osoitteeseen info@kan.fiIlmoittautuneille tulee linkki sähköpostiin

Kan ry Yhteysilta to 3.12. klo 19-21 Teamsissa Read More »

Uudistumisen aika

Kuljemme koko ajan eteenpäin, vaikka aina sitä emme tunne. Aika kulkee joka tapauksessa ja me siinä mukana. Paikalleen emme voi jäädä, mutta tämä ei tarkoita jatkuvaa hosumista tai stressiä. Voimme rauhassa ja levollisesti ottaa askeleita elämässä. Meillä Kannilla näkee jatkuvasti aivan konkreettisesti, mitä uusi elämäntapa saa aikaiseksi. Kun riutunut epävarma elämänilon menettänyt lähimmäinen saa selviä

Uudistumisen aika Read More »

Tuusniemen Kan-koti lopettaa toimintansa 30.4.2020

Tuusniemellä sijaitseva Kan-kodin toiminta on ollut jo viime vuoden tyhjäkäynnillä ja varsinainen työvalmennus ei ole ollut enää käynnissä, vaan toiminta on ollut miltei kokonaan ohjattua vuokra-asumista. Tämän vuoden puolella kodilla on asunut vain kaksi asukasta. Työntekijämme on ollut osa-aikaisesti palkattuna syyskuusta 2019 lähtien. Olemme tämän kevään aikana sopineet tilojen vuokraamisesta 1.5. lähtien ja siksi kodin

Tuusniemen Kan-koti lopettaa toimintansa 30.4.2020 Read More »

Miten kohdata ja auttaa päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivää lähimmäistä

Kohtaatko työssäsi, vapaa-ajalla, seurakunnassa tai lähipiirissäsi päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä! Osallistu nyt ilmaisiin koulutuksiin! Lauantaina 14.3 klo 10-16 Espoossa kristillisen päihdetyön koulutustilaisuus teemalla ”Miten kohdata ja auttaa päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivää lähimmäistä”. Koulutuspaikka Espoonlahden helluntaiseurakunta, Merivirta 3B, Espoo. Kouluttajina kehittäjä, TM Jenni Tuulensuu Sininauhaliitosta ja kouluttaja Timo Katto Kan ry:stä. Lisätiedot timo.katto(at)kan.fi 0503301164. Lauantaina

Miten kohdata ja auttaa päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivää lähimmäistä Read More »

Tule KAN-päiville Isoon Kirjaan 30.11.-1.2.2019!

Oletko selvinnyt tai selviämässä päihdekierteestä? Haluatko auttaa lähimmäisiä elämänhallinnassa? Viime vuonna Isossa Kirjassa meillä oli valtavan hieno viikonloppu Kan:n entisten asiakkaiden kanssa. Siitä rohkaistuneena järjestämme tänä vuonna tapahtuman, johon toivotamme tervetulleeksi entisten asiakkaidemme lisäksi kaikki Kan-työssä mukana olleet ja siitä kiinnostuneet! Tervetuloa ”Yhteinen pöytä kaikille – pikkujoulu selvin päin” -tapahtumaan Keuruun IK-opistolle! Viikonloppu alkaa la

Tule KAN-päiville Isoon Kirjaan 30.11.-1.2.2019! Read More »