Uudistumisen aika

Kuljemme koko ajan eteenpäin, vaikka aina sitä emme tunne. Aika kulkee joka tapauksessa ja me siinä mukana. Paikalleen emme voi jäädä, mutta tämä ei tarkoita jatkuvaa hosumista tai stressiä. Voimme rauhassa ja levollisesti ottaa askeleita elämässä. Meillä Kannilla näkee jatkuvasti aivan konkreettisesti, mitä uusi elämäntapa saa aikaiseksi. Kun riutunut epävarma elämänilon menettänyt lähimmäinen saa selviä päiviä elämäänsä niin muutos on silminnähtävä.

Painotamme hyvän ilmapiirin merkitystä ja reilua meininkiä, missä jokaisella yhteisön jäsenellä on merkittävä rooli. Yhdessä tutkimme elämän suuria kysymyksiä oppaanamme Raamattu ja kristillinen elämänkatsomus, minkä pohjalta jokainen on arvokas. Jeesuksen esimerkki ja oppi meille on nöyryys ja hiljaisuus. Ei pullistelu tai itsestä metelin pitäminen. Pidetään toinen toisiamme arvokkaina ja annetaan sopiva arvo myös itselle.

Myös näiden uusiutuneiden nettisivujen ja koko toimintamme kautta tavoitteemme on tuoda esille toivoa ja mahdollisuutta selkeään raikkaaseen elämään, mikä ihmiselle on parasta. Ei enää pakomatkaa todellisuudesta vaan elämän kohtaamista ja yhteistä matkaa kohti parempaa huomista.

Jouko Vuorenniemi

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print