Tepi – 26 vuotta Kan-työtä!

Jälleen kerran Teuvo Leppänen suuntaa autonsa kohti Kan-kotia, mitä hän on tehnyt jo vuodesta 1995. Kan-kodit ovat vaihdelleet ja jotkut jo lopettaneetkin näiden 26 vuoden aikana, mutta Teuvo on edelleen innokkaana vapaaehtoisena mukana. Ennen Kan-työtä Teuvo piti kirpputoria vapaaehtoisena Raisiossa Venäjän työn hyväksi, mutta sen loputtua Teuvo rukoilu uutta työtä itselleen ja se löytyikin nopeasti. Vähä-Lassilan Mikko kysyi häntä talonmieheksi Raision Kan-kodille ja silloin Teuvosta tuntui, että rukousvastaus on siinä. Monet vuodet Teuvo toimi vapaaehtoisena monilla kodeilla, mutta sitten työ muuttui myös palkkatyöksi. Viime vuoden alussa Teuvo jäi eläkkeelle ja totesi, että nyt hänellä on oiva tilaisuus tehdä vapaaehtoistyötä ja sitähän on riittänyt. Teuvo nautti, kun saa olla Jumalan peltosaralla ja saa siitä todellista sisäistä tyydytystä. Välillä tulee hankaliakin tilanteita vastaan, mutta kaikesta on selvitty ja siitä on taas ilolla mukava jatkaa.

Teuvo lukee Raamatun muutaman kerran vuodessa systemaattisesti läpi ja kuuntelee innokkaasti kristillisiä radiokanavia ja TV7:aa. Teuvo on kuin kävelevä Raamattu ja innokas pohdiskelija hengellisissä kysymyksissä. Monet kuntoutujista ovat todella tykästyneet Teuvoon ja usein hänen peräänsä kysellään: ”Koska Teuvo tulee?” Jos Teuvon kanssa ei tule toimeen, niin se on kyllä peiliin katsomisen paikka. Teuvo kulkee kuntoutujien rinnalla ja myös rukouksin muistaa heitä.

Minunkin puhelimessani lukee Teuvon kohdalla ”Kan liikkuva”. Eli missä tarvitaan, sinne Teuvo iloisin mielin lähtee.

Kiitos Teuvo!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *